Harrastukset
Agility | Pelastuskoiraharrastus | Näyttelyt
Pelastuskoiraharrastus
Pelastuskoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, joka tähtää yhteiskunnan
virallisten tahojen avustamiseen pelastustehtävissä. Toiminta perustuu puhtaasti
ohjaajien humanitaariseen auttamishaluun ja vapaaehtoistyöhön.
Pelastuskoiratoiminnassa rotu ja ikä ovat sivuseikkoja, tärkeintä on luonne.
Hyvä pelastuskoira on ihmisystävällinen, avoin, rohkea, hyvähermoinen,
itsenäinen ja ennakkoluuloton. Lisäksi koiralta vaaditaan hyvä fyysinen kunto
pystyäkseen toimimaan vaikeassa maastossa. Koiran koko ei ole varsinaisesti
merkittävä, mutta keskikokoinen, terverakenteinen koira pystyy etenemään
maastossa kevyesti, ja on myös tarpeeksi pieni mahtuakseen raunioilla tai
rakennuksissa vähän ahtaampiinkin koloihin.
Pelastuskoiratoiminta ei ole kilpailua, vaan vapaaehtoistyötä. Varsinaiset
kokeet ovat tasokokeita, joilla mitataan koiran ja ohjaajan valmius
hälytysryhmää ajatellen. Pelastuskoiran koulutukseen liittyy aina tavoite saada
koirasta ja ohjaajasta toimiva koirakko käytettäväksi etsintätehtävissä.
Iitu raunioilla ja metsässä
Olen ollut kiinnostunut rauniokoulutuksesta ja vuoden 2005 keväällä pääsimme
Iitun kanssa rauniokoulutuksen soveltuvuuskoulutukseen. Kävimme koulutuksen ja
pääsimme soveltuvuuskoulutuksen loppukokeesta läpi. Saimme Vantaan
Pelastuskoirien treeniryhmästä paikan ja siitä lähtien olemme käyneet
treenaamassa raunioilla, hakumetsässä, tottiskentällä ja ketteryysesteitä
opettelemassa.
Iitu on kooltaan hyvä pelastuskoiraksi; se mahtuu raunioilla melko pienistäkin
koloista, mutta toisaalta on tarpeeksi iso jaksaakseen liikkua vaikeissakin
maastoissa. Iitu pystyy fysiikkansa puolesta suorittamaan ketteryysesteet, hypyt
ja luonnonesteet eikä väsy helposti.
Iitu on ennakkoluuloton, se ei välitä raunioilla tai metsässä eteen tulevista
esteistä, koska sillä on mielessä vain yksi asia: maalimiehen löytäminen. Paras
palkka Iitulle on, kun saa leikkiä maalimiehen kanssa motivointipatukalla. Se
yleensä syttyykin jo metsään/raunioradalle mentäessä kun patukat kaivetaan
treenirepusta esiin. Tällöin se tietää, että nyt mennään töihin ihmisiä
etsimään.
Iitu on lupaava pelastuskoiranalku, joka on ollut helposti motivoitavissa. Iitu
ilmaisee maalimiehet haukkumalla, joka tulee siltä luonnostaan. Iitu osaa
käyttää nenäänsä jo hyvin, aluksi harjoittelimme raunioilla tuuli-ilmaisua
hakemalla piiloutuneen maalimiehen haju tuulen alapuolelta. Alkuun Iitu yritti
pusuttelemaan maalimiestä tämän löydettyään, mutta siitä on päästy eroon
oikealla palkkaustekniikalla. Nykyään maalimiehen löydettyään Iitu siirtyy noin
1-2 metrin päähän ilmaisemaan haukulla.
Iitu on sinnikäs, iloinen ja energinen koira. Parantamisen varaa meillä on vielä
hallittavuudessa sekä ohjattavuudessa. Nyt olemme jo siinä vaiheessa, että voin
pitää Iitua irti raunioradalla ja se on hallinnassani vaikkakin tekee koko ajan
etsintätyötä. Turhaa juoksentelua ei enää niinkään tule.