Iitu kontaktikurssilla 1/4 (2.5.)

By , 3.5.2011 9.39

Maanantaina alkoivat KAT:n ohjatut ulkotreenit ja olin ilmoittanut Iitun kontaktikurssille, joka kestää toukokuussa 4 kertaa. Iitu on treenannut n. 6 vuotta agilitya, ja vuosien varrella ollut jos jonkinmoista kontaktimenetelmää, aluksi ei oikein mitään tapaa, kun aloitimme kisaamisen alkoi alastulokontaktit paukkua. Sitten on treenattu namialustalla läpijuoksua, siitäkään ei tullut varmaa, mutta nyt olen opettanut pysähtymistä. Tällä hetkellä ajatuksena olisi, että A on edelleen läpijuoksu, sitten keinulla se keinun liike auttaa siinä että Iitu pysähtyy keinun alas. Puomi on vielä avoin, mutta eilisten treenien lopulla se kuitenkin selkiytyi, ja aion jatkaa 2on-2off -opettamista puomille. Pinta-käskyllä Iitu tietää että jonnekin pitää pysähtyä, mutta paikkaa se ei tiedä. Aloitetaan nyt paikan opetus. Tavoitteena kuitenkin olisi ettei pysähtyminen vaikuttaisi siihen vauhtiin, eli varma mutta nopea puomi. :)

Aunelle olen opettanut heti alkuunsa 2on-2off -kontaktit, ja se ei tiedä että olisi olemassakaan mitään muita tapoja kontaktien suorittamiseen. Iitun kanssa korjataan vanhoja opittuja tapoja, ja tuntuu että helposti tietyissä tilanteissa helposti palataan vanhaan. Toistoja pitää olla todella paljon, jotta se vanha tapa saataisiin korvattua uudella. Onneksi kuitenkaan koko estettä ei tarvitse suorittaa kun opetetaan oikean paikan löytämistä ja voidaan tehdä esim. kontaktilaudalla paljon toistoja ja myöhemmin siirtää tapa esteelle.

Leave a Reply

Panorama Theme by Themocracy