Ensimmäisessä tokokokeessa, ALO3-tulos

By , 8.6.2011 11.34

Olin ilmoittanut Aunen HauHaun viralliseen tokokokeeseen 7.6. Moneen otteeseen jo meinasin peruakin koetta, koska liikkeet eivät olleet vielä ihan niin varmoja kuin mitä olisin halunnut. Lähdettiin kuitenkin hakemaan kisakokemusta tokon osalta, koska en ole itsekään ollut minkään koiran kanssa aiemmin kokeessa. Kyllä jännittikin… huh. Koepäivänä oli 30 astetta lämmintä, mutta Aunea kuumuus ei näyttänyt haittaavan. Tuomari totesi lopuksi, että ohjaajalla taitaa olla jännitys huipussaan. Annan paljon vartaloapuja ja painostan, vaikka koira osaa. Lisäksi mun täytyisi opetella kävelemään suoraan. ;) Kaikista näistä ropisee pisteistä. Luoksepäästävyys ja paikallamakuu olivat 10, estehypystä 0 ja loput siltä väliltä. Estehyppy on ollut Aunen varmimpia juttuja treeneissä, mutta se meinasi karata hypylle ja jouduin vähän jarruttamaan sitä, sitten kun käskin hypätä niin ei hypännytkään enää. ;D Saatiin estehyppy suoritettua kuitenkin kisanomaisestikin, mutta nollahan siitä jo tietysti oli jo tullut.

Yhteispisteitä tuli 138, eli ALO3-tulos. Lisää treeniä vaan, itsevarmuutta itselle ja uudelleen kokeeseen. Ehkäpä se seuraava koe ei enää jännitä ihan näin paljoa… ;)
Osa-alueet:
- luoksepäästävyys 10
- paikalla makaaminen 10 (hyvin pysyi vaikka viereinen koirakin lähti)
- seuraaminen kytkettynä 6
- seuraaminen taluttimetta 7
- maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6
- luoksetulo 8
- seisoinen seuraamisen yhteydessä 7,5
- estehyppy 0
- kokonaisvaikutus 7

Leave a Reply

Panorama Theme by Themocracy